Uudet sukupolvet työelämässä kokevat työnsä tylsäksi. He kaipaavat innostusta ja enemmän palautetta esihenkilöltään. Liian suuri epävarmuus rasittaa työyhteisöjä. Ihmiset kokevat olevansa yksin työssään. Suuntaa tulevaisuuteen ei ole näkyvissä, eikä tarvittavaa tukea saa esihenkilöltä. Syynä siihen, ettei työyhteisöissä kohdata on kiire – mikä hyvä tekosyy! Myös esihenkilöt ovat yksin työelämässä.
Jos esihenkilö ei kerro suoraan ja avoimesti asioista tiimilleen, on vaikea lähteä kohti tulevaan. Tunnelin päässä pitää näkyä valo, ei vastaavan syöksyvä juna. Usein esihenkilö itsekin on niin väsynyt ettei jaksa kommunikoida tai aliarvioi sen merkityksen. Kuitenkin juuri se kommunikaatio on se asia, jota esihenkilöltä odotetaan, ei sitä, että hän tietäisi ja osaisi kaiken.
Tuppisuu esihenkilö ei saa tiimiään kohti tulevaa!
Nuoret sukupolvet, varsinkin asiantuntijatyössä työskentelevät ovat väsyneitä työhönsä ja heillä on mm. mielenterveyden liittyviä haasteita jo uran alussa. Heitä vaivaa uupumus, työväsymys. Paineet työn suorittamisessa ovat liian raskaita.
Ratkaisut ongelmiin löytyvät yhteisöllisyyden lisäämisestä, työn merkityksen ja ilon luomisessa. Me olemme human being, ei human doing. Esihenkilön tehtävä on luoda heimo. Kun kaveri auttaa, työ tuntuu kevyemmältä.
On kiva tulla töihin kun tietää, että joku siellä odottaa sinua, auttaa ja välittää!
Luvassa on myös hauskoja ilon hetkiä työpäivän aikana. Ne antavat kipinää ja virtaa työhön. Hyvä henki kantaa! Työyhteisössä asiat sujuvat kun ilmapiiri on hyvä ja ihmiset tuntevat toisensa. Siksi esihenkilön on satsattava siihen, että hän tuntee hyvin työntekijät ja työntekijät tuntevat toinen toisensa. Kun kollega on tuttu, voimme luottaa häneen, tiedämme hänen tavat tehdä työtä – on helppo sujahtaa toimivaan tiimiin!
Luovuus on aliarvostettu!
Yritykset tarvitset luovuutta, innovointia, jotta epävarmuus voidaan taklata ja tulevaisuudessakin on menestystä. Yrityksissä on kiirettä ja painetta nyt taantuman aikana. Innovointi jää usein lapsenkenkiin, ei ole aikaa innovoida tai istua alas ja pohtia yhdessä yrityksen tulevaisuutta. Ajatellaan, että kyllä me osataan, ei tarvitse innovoida tulebaa. Innovointiin pitää löytyä aikaa myös epävarmuuden maailmassa!
Koska siitä jokainen työntekijä on kiinnostunut, omasta tulevaisuudestaan.
Innovointiin tarvitaan kaikkia ihmisiä, koko henkilöstöä. Old school- meininki, jossa ylin johto luo yksin takahuoneessa strategian ja skenaarion tulevaan on mennyttä. Siksi kulmahuone-strategiat pitää räjäyttää ja kaikille pitää antaa mahdollisuus olla mukana luomassa yrityksen parempaa tulevaisuutta.